Tinker Bell Siirappiklubilla. Kuva: Bernhard Miettinen

Kritiikki: Sokeria ja kyyneleitä

Rubies-Klubit: Siirappiklubi, Cafe Mascot 20.8.2016, Helsinki.

Pirates Pleasures Burlesque Club: Celluloid Superstars, Ravintolalaiva Wäiski 1.9.2016, Helsinki.

 

Elo-syyskuun vaihteen tietämillä järjestettiin syksyn ensimmäiset Rubies- sekä Pirates Pleasures -burleskiklubit. The Ravishing Shanri-La Rubies -kaksikon järjestämän Rubies-klubin teemana oli siirappi, Bettie Blackheartin luotsaaman ja juontaman Pirates Pleasures -klubin valloittivat valkokangassankarit.

Elokuisena lauantaina kalliolainen Cafe Mascot täyttyi siirapista, marjoista ja hattarasta. Ohjelmakokonaisuuteen valikoitui sopivasti teemaan solahtavia sekä myös rikkovia esityksiä. Illan kovin panos oli jo alussa, kun peräti kahdesti illan aikana esiintyvä A Nice Cup of Tease -kaksikko (Lauren Fuckall ja Scarlet Wilde) astui lavalle.

Klubin aloittava ”Time for Tease” vei barokkiestetiikasta ammentaville värikkäille teekutsuille. Steampunk-henkisesti barokkia ja mekaniikkaa yhdistävä nukkeshow hiveli silmiä upeilla puvuilla ja karkkiväreillä. Lopulta meno oli kuin hullun hatuntekijän teekutsuilla, kun teekuppirintaliivit riisuttiin ja neidot kaatoivat kimallesadetta posliinisista teekannuista toistensa päälle.

Klubin päätti kaksikon humoristinen ja räävitön scifipläjäys ”Suoraan taivaalta”. Mona Caritan kasarihitin sanojen mukaisesti nainen menettää sydämensä avaruusoliolle. Burleskiversiossa päädytään riisuutumaan, ja lopuksi alien kantaa rakastajattarensa lavalta. Numero osoitti parin muuntaumiskyvyn tehdä roisin humoristista burleskia 1980-luvun neon-estetiikan henkeen. Fuckall muistutti klassista kikkamaista neon-aerobikkaajaa. Wilden kehonkieli oli sopivan jähmettynyt ja vakavamielinen, kun hän ryhtyi tohinoihin maan asukin kanssa. ”Suoraan taivaalta” on yksi hauskimmista ja toteutukseltaan hienoimmista burleskiesityksistä, joita tällä hetkellä suomalaisilta tekijöiltä voi lavalla nähdä. Laurenin ja Scarletin yhteispeli lavalla oli saumatonta, suorastaan ihailtavaa.

Myös illan juontajapari The Ravishing Shanri-La Rubies esiintyi, kumpikin soolonumerolla. Aina yhtä energisen Tinker Bellin esitys vei katsojan suoraan lapsuuden huvipuistoihin. Vaatteiden lisäksi Tinker Bell riisui itsestään hattarapusseja, joita heitteli yleisöön. Illan toisen emännän, Cherry ”Turrrbocherry” Deen, numerossa päästiin vanhanaikaiseen salonkimiljööseen. Klassisessa budoaarinumerossa, joka on ollut alusta lähtien yksi burleskitanssijoiden kestoaiheista, pohdittiin tällä kertaa kenelle kaksi neidon huoneeseen katettua ylimääräistä kuohuviinilasia sisältöineen tarjotaan. Koreografia ei ollut laisinkaan niin tanssillinen kuin illan muissa esityksissä, vaan musiikki ja liikekieli olivat rauhallisia, harkittuja ja tunnelma henki yksityisen tilan tuomaa raukeutta.

Siirappiklubissa yleisö sai nimen mukaisesti syödä suunsa makeaksi. Lavalta jaettiin anteliaasti appelsiineja, luumuja, banaania ja hattaraa.

Siirappiklubissa yleisö sai nimen mukaisesti syödä suunsa makeaksi. Lavalta jaettiin anteliaasti appelsiineja, luumuja, banaania ja hattaraa. Myös yleisökilpailussa vapaaehtoiset pääsivät syömään karkkialusvaatteita toistensa yltä. Kaiken kruunasi Dotty Deliriumin uuden numeron ensiesitys, jonka päätteeksi päästiin maistamaan marjoja ja vegaanista kermaa.

Helsinki Burlesquen järjestämä Pirates Pleasures -klubit palasivat kesälomalta valkokangas-teeman siivittämänä. Vaikka Merihaan Ravintolalaiva Wäiski merellisine ympäristöineen sopii mainiosti merirosvoteemaisten burleskiklubien järjestämiseen, ei alakerran tila mataline kattoineen ollut aivan ihanteellinen lajille, jossa naisilla voi hyvinkin olla huikean korkeat päähineet ja viuhkoilla tehdään laajoja kaaria. Muuten kabinetin pieni tila kyllä petasi sopivan intiimin tunnelman tapahtumalle.

Pirates-klubien yksi vahvuuksista on sen juontaja ja sielu: Bettie Blackeart. Tämä suomiburleskin veteraani juontaa klubinsa varmoin ammattilaisen ottein. Esitysten välissä olevat spiikit hauskuuttivat tällä kertaa myös tavallista hiljaisempaa yleisöä ja muodostivat esitysten väliin oman pohditun kokonaisuutensa; Bettien juonto on kuin ohjelmanumero itsessään. Blackheart nähtiin myös esittämässä vanhaa Alla Pugatsovan Million alyh roz -kappaleeseen (suom. Miljoona ruusua) tukeutuva esitys, missä hän on itsensä riisuva jättiruusu.

Illan aloittaneen duon Lucyn & Vivianin supersankaritar-esitys oli pienoinen pettymys. Keskenään taistelevat supersankarittaret on ideana humoristinen, mutta kokonaisuudelta olisi odottanut yllätyksellisempää temaattista kehittelyä kuin klassisen ”kissatappelun”. Esityksen sijoittaminen illan ensimmäiseksi lienee ollut tarkoituksellista: show toimi kuin temaattisena johdantona illan muihin – reippaasti rajumpiin – performansseihin.

Illan selkeästi piristävin ja raisuin esiintyjä oli Bent van der Bleu. Hänen kulttuurikriittinen esityksensä oli rietasta parodiaa Hollywoodin Oscar-palkintoinstituutiosta. Numerossa palkittu tulee noutamaan pystiään ja kaikessa ilossaan riisuu vaatteensa ja ryhtyy ”leikkimään” patsaan kanssa. Myös yleisö sai osansa, kun miespystistä innostunut supertähti jakoi rakkauttaan ja intoaan myös katsojille punamattoa pitkin kulkiessaan. Kiitosten vyöry sai tähtitieteelliset mittasuhteet, kuten kaikki Oscar-gaaloissa tapaa saada.

Toisen Helsinki Burlesquen pyörittäjän Frank Doggensteinin aarteenetsintänumero oli illan toinen manlesque-numero Bent van der Bleun lisäksi. Simppeli juoni rakentui merirosvoasuisen Frankin aarrekartan tutkimisen ja aarteen etsimisen ympärille. Gioachino Rossinin oopperan Wilhelm Tellin (1829) alkusoiton valinta musiikiksi oli osuva valinta iloisine sävelkulkuineen, vaikka toikin mieleen lähinnä metsäiset maisemat merellisten sijaan. Musiikkivalinta kuitenkin kävi oivaa keskustelua varmasti kaikille tutun, muutaman vuoden takaisen Doven miesten ihonhoitosarjan mainoksen kanssa. Musiikin avulla näennäisesti yksinkertainen esitys, josta puuttui kaikenlainen koristus ja ylimääräinen rekvisiitta, sai uusia kerroksia miehuuden ja miehen tehtävien määrittelystä.

Illan valovoimaisin tähti oli kuitenkin poikkeuksellisesti henkilö, joka ei ollut lavalla eikä muutenkaan läsnä.

Esityskavalkadin päätti illan kansainvälinen tähti. Virolaista burleskia toi lavalle meren takaa Helsinkiin saapunut Affinity Starr, jonka ”Been Kissed Before” glamour-numero oli perinteinen, burleskin kulta-ajan estetiikasta ja liikekielestä ammentava esitys. Kaunis ja näyttävä puku sekä koreografia tukivat toisiaan, mutta kokonaisuus jäi kaikessa hioutuneisuudessaan jokseenkin etäiseksi. Kenties osaksi siitä syystä, että tila tuntui olevan liian pieni glamour-henkiselle, hulmuavahelmaiselle ja paljon liikkumatilaa vaativalle koreografialle.

Illan valovoimaisin tähti oli kuitenkin poikkeuksellisesti henkilö, joka ei ollut lavalla eikä muutenkaan läsnä. Tapahtuma omistettiin vain muutamaa päivää aiemmin tapaturmaisesti menehtyneen burleskitaiteilija Sir Willy Waterlilyn muistolle. Tällä kertaa burleskiklubi päättyi ennenkuulumattomasti kyyneliin. Mutta eivät ne olleet pelkkiä surun kyyneliä, sillä kuten Bettie Blackheart useasti illan aikana sanoi: ”Tänään me juhlimme elämää, iloa ja rakkautta.”

***

Teksti on julkaistu alun perin Esitys-lehden numerossa 4/2016.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *