Slovakialainen Diamond Fairy oli Suomessa saamassa tulitasselioppia Bettie Blackheartilta. Kuva: Bernhard Miettinen

Kritiikki: Taideteos vai hirviö?

Pirates Pleasures Burlesque Club: Creatures, Ravintolalaiva Wäiski 4.1.2018, Helsinki.

Burleskivuosi 2018 alkoi Helsingin Pirates Pleasures -klubilla, jonka tammikuun teemana oli creatures.

Sanana creature käännetään usein ’olioksi’, vieläpä joksikin, joka eroaa selkeästi sanaa käyttävästä subjektista; oliolla viitataan siis usein johonkin, joka eroaa itsestä. ’Creature’ on Toinen, erilainen ja usein jopa ei-toivottu toiseus. Kenties yleisin esimerkki tästä on Mary Shelleyn romaanin Frankenstein, jossa tiedemies Frankenstein luo olion (romaanissa hahmoon viitataan ja hänestä käytetään nimenomaan sanaa olio eikä hirviö, toisin kuin myöhemmässä populaarikulttuurissa ja etenkin elokuvateollisuudessa).

’Creature’ olisi helppo typistää olioksi, mutta katsaus englanninkielisen sanan semantiikkaan, menneisyyteen ja aiempiin käyttötarkoituksiin paljastaa kuitenkin sanan semanttisen laajuuden. ’Creature’ on viitannut elollisen subjektin tai objektin lisäksi myös luomukseen ja luomiseen (vrt. create; creation). Näin ollen sanana ’creature’ viittaa aina perinteisen ’olion’ lisäksi myös olemassaoloon, syntymiseen ja uuden luomiseen.

Miten mieletön teema! Ja Pirates Pleasures pyrki esittelemään kaikki mainitsemani puolet!

Kaikenkaikkiaan lavalla nähtiin laajalla skaalalla teemaan liittyviä esityksiä ja esiintyjiä aina söpöistä otuksista myyttisiin hahmoihin ja karmivaan kauhuun. Lorelai Bluen nimikkoesitys hurmaavasta merenneidosta oli suoranaista hunajaa, missä yhdistyi klassisen burleskin estetiikka upeaan yksityiskohtaiseen pukuun ja sievään elekieleen. Wicked Babes of Black Lagoon esitti ”Ihmemaa Oz”-spektaakkelissaan, kuinka Dorothy antaa koko komppanialle punaiset glitterkengät, joiden avulla Tinamiehestä, Variksenpelätistä ja Leijonasta kuoriutuu dominaansa (eli Dorothya) palvelevat seksikkäät orjattaret räppäri 50 Centin Candy Shopin tahtiin.

Tinamies, Variksenpelätin ja Leijona saivat Dorothylta punaisten kenkien lisäksi myös punaiset kaulapannat. Kuva: Bernhard Miettinen

Ihmemaa Ozin hahmojen hahmojen lisäksi uudelleensyntymistä edusti Regina Blackmoren maailmanensi-iltanumero ”Song for the dead”. Aiemmin Hot Flash -ryhmän kanssa esiintynyt Blackmore nähtiin nyt ensimmäistä kertaa lavalla soolona. Synkähkön numeron syvällisyys teki vaikutuksen, ja tekijältä jää odottamaan mielenkiinnolla lisää.

Hurjan energian siivittämänä lavalle tuli Lady Clapback, jonka kannibaaliesityksen useat visuaaliset eleet viittasivat japanilaiseen kauhukulttuuriin ’lolitoineen’. Clapbackin mielipuolinen katse ja arvaamaton elekieli sai edessä istuvat hermostumaan – ja kriitikon ihastumaan. Juonellisesti yksinkertainen ja suoraviivainen esitys hurmasi vahvalla karismalla, onnistuneella jännitteen luomisella ja kokonaisuuden arvaamattomuudella.

Samaa tykitystä jatkoi Armi Von Vep, jonka ”Plucking Hell Chicken” tarjosi yleisölle riivatun kanan. Viimeistään tämä sai yleisönkin höyhenet irtoamaan, mikäli Clapbackin karmiva esitys ei ollut siinä onnistunut. Von Vepin hullutteleva ote ja uskomaton heittäytymisen kyky hurmaa kerta toisensa jälkeen. Esitys esitykseltä hän tuntuu nauttivan lavalla olemisesta ja esiintymisestä entistä enemmän – ja sitä on ilo seurata. Myös yleisö villiintyi absurdista kanasekoilusta.

Burleski elää ja kehittyy esityskertojensa myötä.

Clapbackin viitoittamalla kauhuteemalla jatkoi kansainvälinen esiintyjävahvistus Diamond Fairy (SK). Bratislavasta lentäneen esiintyjän ”The Wicked Clown” ei ainakaan lieventänyt klovnipelkoisten fobiaa; esitys yhdisti kauhupelleperinteen, taikatemput sekä erotiikan. Freak circus -estetiikka on suosittu burleskipiireissä, ja Diamond Fairyn esityksessä yhdistyikin omalla tavalla Stephen Kingin Pennywise-klovni ja Tod Browningin Kummajaiset -elokuvan (1932) tunnelma.

Burleskiesityksille on tyypillistä kehittyä ja muuttua vuosien ja esityskertojen karttuessa. Illan aikana nähty Bettie Blackheartin ”Taboo aka Lizard Queen” ensiesitettiin vuonna 2010, jonka jälkeen numero on muokkautunut nykyiseen kuosiinsa. Myös Bent Van Der Bleun ”Peacock” on kehittynyt: esityksen ensi-ilta oli jo 2009, ja nyt juhlistettiin riikinkukon uuden version ensi-iltaa. Vaikka numerot pysyvät jotakuinkin samoina suurimmaksi osaksi, ne usein myös kehittyvät vuosien myötä. Siksi numero, jonka on nähnyt vuosia sitten, voi olla selkeästi toisenlainen – useimmiten parempi – kuin edellisellä kerralla. Burleski elää ja kehittyy esityskertojensa myötä.

Creature-teema ei pelkästään esitellyt joukkoa kaikenkirjavia valtavirran vastaisia ’olevaisia’ vaan kyse oli ennemmin siitä, kohtelemmeko vastaantulijoita olioina (creature) vai luomuksina (creation). Vaikka friikkisirkus-estetiikka nähtiin, mukana kulki alusta loppuun myös vahvasti luomisen ja taiteen tekemisen sekä tietysti keholliselle taiteelle tyypillinen taiteena olemisen aspekti.

3 Comments

  1. Totanoin…. Eihän tää oo millään tavalla kritiikki. Luettelet asioita joita olet nähnyt. Voisitko ensi kerralla edes yrittää analysoida jotain, kiitos.

    1. Kiitos palautteestasi. Kritiikkiä voi onneksi – ja pitääkin – kirjoittaa monella tavalla. 2010-luvulla taidekritiikki on monimuotoistunut ja esimerkiksi klassinen kolmikanta (kuvailu, analyysi ja arvottaminen) kyseenalaistettu. Keskustelu siitä, mikä on kritiikkiä ja mikä ei, menee näinä päivinä hieman ohi aiheen, sillä kritiikkiä on yhtä monenlaista kuin kohdeyleisöjäkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *