Lady Laverna All Dolled Up -esityksessä. Kuva: Bernhard Miettinen

Kritiikki: Kaikki synnistä

Rubies-Klubit: Syntiklubi, Ravintola Kapsäkki 2.9.2017, Helsinki.

Syyskuun Rubies-klubin teemana oli synti, joka toimi oivana sidosaineena illan yhdelletoista esitykselle: oli kateutta, ahneutta, katkeruutta, turhamaisuutta sekä lihan, alkoholin ja ruoanhimoa.

Kattaus ei tarjonnut pelkästään kunnianhimoisia ja taidokkaita esityksiä, vaan yleisö pääsi myös nauramaan omille syntisille heikkouksilleen. Kukapa ei olisi joskus – nähtyään esimerkiksi ystävällään samanlaisen mekon – tuntenut kateuden pistosta. Aihetta käsittelevä The Ravishing Shangri-La Rubies -kaksikon Catfight johdatti kuin varkain illan teemaan.

Ylensyöminen ja kaikenlainen intohimoinen suhtautuminen ruokaan on kristillisessä perinteessä ollut syntien listalla siinä missä seksuaalisuus. Kenties juuri siksi ne sopivat niin mainiosti yhteen; Burleskissa näkyy tuon tuostakin ruoan ja seksin yhdistämistä. Syntiklubilla näiden tiimoilla hekumoitiin muutaman esityksen verran.

Jazzlaulajanakin tunnetun Lady Lavernan Let Them Eat Cake olisi vain yksi variaatio kliseeksi muodostuneesta Marie Antoinette -aiheesta, mikäli Laverna ei olisi niin vahva ja omaääninen esiintyjä. Perinteisen pastellisävyisen värimaailman sijasta Lavernan kuningatar on pukeutunut viininpunaiseen asuun ja tummanpunertavaan peruukkiin. Lavernan käsissä kermasta ei tarjottu muille tippaakaan, vaan katsojan oli tyytyminen tirkistelemään yksityisiä ruokaorgioita.

Toinen ruoan ja seksin yhdistävä esitys oli Hazard Le Sinin Sakkoliha, joka uudelleentulkitsi namusedän narratiivia nurinkurisesta suunnasta. Le Sinin vahvuuksiin kuuluu draamantaju, hitailla liikkeillä ja yleisön odotuksilla leikittely. Le Sinin toinen esitys, useilla lavoilla nähty Getting Biblical kuvasi uusia ulottuvuuksia itsestään löytävää pappia ja linkittyi näin suoraan synnin, lihallisuuden ja himon tematiikkaan.

Hazard Le Sin oli sakkolihaa. Kuva: Bernhard Miettinen

Illan ilahduttava yllätys oli Sussie Da Gal, jonka The Radio toi tuulahduksen historiaa ja villiä 1950-lukua, kun uusi, turmiollinen musiikki vaikuttaa epätoivotulla tavalla siveellisiin nuoriin naisiin. Da Galin ilmeikkäät kasvot ja viattomuutta huokuva olemus herätti mielenkiinnon nähdä lisää artistin esityksiä.

Sin D. Skyen nimikkonumero Taivaallinen synti erottui illan muusta kymmenestä esityksestä suurten lavojen tyylillään ja liittyi teemaan lähinnä nimen tasolla. Skyen tekninen osaaminen oli kohdillaan: isojen viuhkojen käsittely oli hyvin hallinnassa, samoin liikesarjat ja -kieli. Erityisesti piruetit ja nopeat askelsarjat olivat nautittavaa seurattavaa.

Numeron toinen osa, Feeling Good -klassikkokappaleeseen esitetty viuhkatanssi, oli artistilta huikea taidonnäyte. Skyen piiloutuminen sykäyksittäin värähtelevien viuhkojen taakse muistutti asetelmallisesti elämää sykkivää simpukkaa. Esityksen heikoksi lenkiksi muodostuivat vain kasvot, jotka eivät olleet harmoniassa hiotun liikekielen kanssa. Tämä tosin korjaantuu helposti harjoittelulla.

Illan kruunaamaton kuningatar oli Lady Laverna, jonka esitykset olivat yllättävä ja inspiroiva sekoitus uutta ja vanhaa. Laverna oli esiintyjistä ainoa, joka ei päästänyt yleisöä helpolla. Hän piti kummassakin esityksessään yleisökontaktia alati yllä osoittaen muun muassa tyytymättömyyden merkkejä, mikäli aplodeja ei tullut tarpeeksi. Laverna vaati paljon sekä itseltään että katsojalta, minkä vuoksi hänen esityksensä olivat harvinaisen palkitsevaa katsottavaa.

Oli ilahduttavaa nähdä kekseliäisyyttä tuttujen aiheiden ja liikkeiden lomassa; Kuningattaren korsetin narut hän poisti yksitellen musiikin tahtiin ilman, että yleisö ehti tylsistyä. Antoinetten toisen hihan hän riisui ilman toisen käden apua käsivarren shimmy-liikkeellä, antaen painovoiman tehdä tehtävänsä.

Lavernan toinen esitys All Dolled Up taas sisälsi sekä riisumista että pukemista. Paperinukeksi pukeutunut artisti riisui paperiset vaatteensa ja kekseliäästi puki ylleen glitteristä ja koruista uuden ulkomuodon. Burleskille ominainen hansikkaiden riisuminen sai uusia humoristisia ulottuvuuksia, kun Laverna tunki massiivisen paperisormen suuhunsa riisuakseen sen kaikkea muuta kuin elegantisti ja viettelevästi.

Lady Laverna. Kuva: Bernhard Miettinen

***

Täytyy sanoa, että paikkana Ravintola Kapsäkki ei ollut kovinkaan otollinen illan esityksille. Monessa numerossa oli lattiatason työskentelyä, jota oli lähes mahdoton nähdä muualta kuin eturivistä. Kapeassa ja pitkässä tilassa akustiikka oli myös tapahtumalle sopimaton: meteli yltyi miltei ensi tahdeista lähtien korviahuumaavaksi.

Eniten kuitenkin harmitti esiintyjien puolesta, sillä moni illan esitys olisi tarvinnut enemmän tilaa. Lava oli sekä leveys- että syvyyssuunnassa lyhyt, mikä vaikutti tunnelmaan ja akustiikkaan voimakkaasti. Erityisesti Taivaallinen synti sai lavan tuntumaan entistä suppeammalta. Sin D. Skyen numero oli selkeästi suurten lavojen repertoaaria, ja pieni tila söi sekä artistin liikkumatilaa että nakersi eleiden ja esityksen kokonaisdramatiikkaa.

Vaikka seitsemän kuolemansyntiä oli esillä eri esityksissä, ei nykypäivän ja ihmisoikeuksien näkökulmasta suurinta syntiä – tappamista -lavalla nähty. Klassiset raamatulliset synnit kuten turhamaisuus, ylensyönti ja himo olivat sitäkin enemmän edustettuina.

Synnin merkitys yhteisölle ja yksilölle on muuttunut historian kuluessa suuresti, ja juuri tästä monet illan esitykset ammensivat huumorinsa. Syyskuun Rubies-klubi osoitti oivasti sen, kuinka synnin käsite ja etenkin synti kristillisen perinteen muodossa on vanhentunut ja ajastaan jäljessä. Kuolemansynnit tarvitsisivat vähintäänkin nykyaikaan päivitetyt versiot itsestään, muuten ne latistuvat huumorin välineeksi ja irvikuviksi itsestään. Mikä tosin saattaa olla ihan tervetullut asia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *